Dynasty tietopalvelu
Pyhännän kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.pyhanta.fi:443/D10_Pyhanta/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhanta.fi:443/D10_Pyhanta/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.10.2025/Pykälä 178


Kokousasian teksti

 

 

Edustajan nimeäminen Suomen Kuntaliiton kuntapäiville 2025

 

Kunnanhallitus 13.10.2025 § 178  

10/00.00.01.04/2025  

 

 

Valmistelija henkilöstö- ja talousjohtaja Milla Threlfall

 

Kuntaliiton sääntöjen mukaan yhdistyksen varsinainen kokous,

Kuntapäivät, pidetään joka neljäs vuosi kuntavaalien jälkeen elo-marraskuussa.

 

Kunnanhallitukset tai -valtuustot jokaisesta kunnasta valitsevat 1–3

edustajaa Kuntapäiville kunnan asukasluvun mukaisessa suhteessa.

Ohje ja aikataulu edustajien valintaan on lähetetty kuntiin ja julkaistu

osoitteessa www.kuntaliitto.fi/kuntapaivat.

 

Jäsenkuntien äänimäärät Kuntapäivillä määräytyvät asukasluvun

mukaan. Kunnan asukasluvun ollessa alle 20 000 asukasta, kunta

voi valita yhden (1) edustajan kuntapäiville. Enintään 10 000

asukkaan kunnan edustajalla on käytettävissä yksi (1) ääni.

 

Ilmoitus kunnan edustajista ja varaedustajista on tehtävä liiton

osoittaman verkko-osoitteen kautta viimeistään 13.10.2025. Samalla

on toimitettava kunnan päätös edustajien valinnasta ja äänimäärän

jakautumisesta edustajien kesken. Päätös tarvitaan myös, vaikka

edustaja olisi vain yksi.

 

Tilaisuuteen ei ole osallistumismaksua. Kunnat vastaavat

edustajiensa mahdollisista matka-, majoitus- ja muista kuluista ja

järjestelyistä.

 

Suomen Kuntaliitto ry:n hallitus kutsuu Kuntapäivät koolle Helsinkiin

13.11.2025. Kokouspaikkana on Scandic Marina Congress Center,

Katajanokanlaituri 7

 

Esittelijä kunnanjohtaja Samuli Yrjänä

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää edustajakseen Suomen Kuntaliiton kuntapäiville 13.11.2025 Matti Leiviskän ja tämän varaedustajaksi Liisa Tahkolan, sekä toteaa edustajalla olevan käytettävissä yksi (1) ääni.  

 

Päätös Kunnanhallitus nimeää edustajakseen Suomen Kuntaliiton kuntapäiville 13.11.2025 Matti Leiviskän ja tämän varaedustajaksi Terhi Korsulaisen, sekä toteaa edustajalla olevan käytettävissä yksi (1) ääni.            Â