RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhanta.fi:443/D10_Pyhanta/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhanta.fi:443/D10_Pyhanta/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 30.09.2024/Pykälä 51
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Määräalan myynti Suomen Oikia Oy:lle
Kunnanhallitus 09.09.2024 § 139
Valmistelija kunnanjohtaja Samuli Yrjänä
Suomen Oikia Oy:n tehtaanjohtaja Topias Kinnunen on lähestynyt kuntaa pyynnöllä myydä lisämaata tehtaan laajennusta varten. Tarkoituksena on alkuvaiheessa ainakin laajentaa perunavarastoa. Vanhan Maustetie-linjauksen alla on Leiviskänpuisto niminen tila (1085 m2) ja lisäksi yrityksellä on tarkoitus ostaa määräala Sampio nimisestä tilasta määräala, jonka pinta-ala on 1410 m2. Perunavaraston laajennus sijoittuisi muodostettavalle määräalalle.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on Maustetien liittymää Ouluntiehen tehtäessä toivonut, että vanhan Maustetien linjauksen mukainen liikenne lakkaa. Toteutuva kauppa ja tehdaslaajennus katkaisevat sen lopullisesti.
Esittelijä kunnanjohtaja Samuli Yrjänä
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että myydään Pyhännän kunnassa sijaitsevasta Sampio -nimisestä tilasta (kiinteistötunnus 630-402-7-59) n. 1410 m2 suuruinen määräala Suomen Oikia Oy:lle Lisäksi kunnanhallitus esittää valtuustolle, että myydään Pyhännän kunnanssa sijaiteva Leiviskänpuisto niminen (kiinteistötunnus 630-402-33-7-M0601) tila Suomen Oikia Oy:lle. Kunnanhallitus esittää kauppahinnaksi 2 €/m2.
Päätös Hyväksyttiin.
Kunnanvaltuusto 30.09.2024 § 51
51/10.00.02.00/2022
Esittelijä kunnanjohtaja Samuli Yrjänä
Päätösehdotus Kunnanvaltuusto päättää myydä Pyhännän kunnassa sijaitsevasta Sampio -nimisestä tilasta (kiinteistötunnus 630-402-7-59) n. 1410 m2 suuruisen määräalan Suomen Oikia Oy:lle. Lisäksi valtuusto päättää myydä Pyhännän kunnassa sijaitevan Leiviskänpuisto nimisen (kiinteistötunnus 630-402-33-7-M0601) tilan Suomen Oikia Oy:lle sekä päättää kauppahinnaksi 2 €/m2.
Päätös Hyväksyttiin.
Merkitään pöytäkirjaan, että Liisa Tahkola poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |