Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pyhännän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.pyhanta.fi:443/D10_Pyhanta/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhanta.fi:443/D10_Pyhanta/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 79



 

 

Pyhännän kunnan hyvinvoinnin edistämisen suunnitelma 2023-2025

 

Kunnanhallitus 20.11.2023 § 206 

 

 

 

Valmistelija hyvinvointikoordinaattori Riikka Teeriaho

 

Kuntalain (410/2015) mukaan kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä huolehtiminen on kunnan perustehtävä. Kunnilla on kuitenkin myös mahdollisuus kohdentaa hyvinvoinnin edistämistyötään ja valita hyvinvoinnin edistämistyölleen muuttuvia painopisteitä.  

 

Pyhännän laaja hyvinvointikertomus 2021-2025 hyväksyttiin kunnanvaltuustossa 25.04.22 ja sen painopistealueet olivat: 1. Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen 2. Kuntalaisten ja eri tahojen osallisuuden ja vaikuttavuuden parantaminen 3. Viihtyisä asuminen omalla paikkakunnalla turvallisessa ja sisällöltään rikkaassa ympäristössä 4. Mielenterveyteen liittyvien sairauksien ennaltaehkäisy 5. Digitaitojen vahvistaminen. 

 

Tässä suunnitelmassa näitä painopistealueiden alaisia toimenpiteitä tarkennetaan vuosille 2023-2025. Lisäksi suunnitelmaan on sisällytetty omina osioinaan lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma, ikääntyneen väestön hyvinvointisuunnitelma sekä erillisenä liitteenä ehkäisevän päihdetyönsuunnitelma. 

 

Esittelijä kunnanjohtaja Ismo Mäkeläinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy Pyhännän kunnan hyvinvoinnin edistämisen suunnitelman vuosille 2023-2025 ja esittää sen hyväksyttäväksi kunnanvaltuustolle.

 

Päätös Hyväksyttiin. 

 

 

 

Kunnanvaltuusto 11.12.2023 § 79  

128/00.01.02.01/2022  

 

 

Esittelijä kunnanjohtaja Ismo Mäkeläinen

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto hyväksyy Pyhännän kunnan hyvinvoinnin edistämisen suunnitelman vuosille 2023-2025. 

 

Päätös Hyväksyttiin.