Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pyhännän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.pyhanta.fi:443/D10_Pyhanta/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhanta.fi:443/D10_Pyhanta/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 17.04.2023/Pykälä 27


 

 

Kunnanhallituksen valinta

 

Kunnanhallitus 03.04.2023 § 64 

 

 

 

Valmistelija 

 

 Kuntalain 71 §:n vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö:

 1. jonka kotikunta kyseinen kunta on,

 2. jolla on jossakin kunnassa äänioikeus kunnallisvaaleissa sinä vuonna, jo­na valtuutetut valitaan tai vaali muuhun luottamustoimeen toimitetaan; ja

 3. joka ei ole vajaavaltainen.

 

 Kuntalain 73 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, jo­ka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

 - välittömästi kunnanhallituksen alaisena toimiva kunnan pal­ve­luk­ses­sa oleva henkilö

 - henkilö, joka on kunnanhallituksen tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa

 - kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka lautakunnan esittelijänä tai muu­ten vastaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi tulevien asioiden valmistelusta; ei­

- henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taik­ka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa ase­mas­sa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sel­lai­nen yhteisö, jolle kunnanhallituksessa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden rat­kai­su on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

 

 Henkilöstön edunvalvonnasta asianomaisessa kunnassa huolehtivan yh­tei­sön hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen puheenjohtaja ei ole vaa­li­kel­poi­nen kunnanhallitukseen. Vaalikelpoinen ei myöskään ole hen­ki­lö, joka yhteisön neuvottelijana tai muussa vastaavassa ominaisuudessa vas­taa edunvalvonnasta.

 

 Enemmistön kunnanhallituksen jäsenistä on oltava muita kuin kunnan tai kun­nan määräämisvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa olevia hen­ki­löi­tä.

 

 Pyhännän kunnan hallintosäännön 7 §:n mukaan kunnanhallituksessa on

 7 jäsentä, joilla jokaisella on henkilökohtainen varajäsen. Hallintosäännön

 mukaan enemmistön kunnanhallituksen jäsenistä tulee olla valtuutettuja tai va­ra­val­tuu­tet­tu­ja.

 

 Tasa-arvolain 4 a §:n mukaan valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muis­sa vastaavissa toimielimissä sekä kunnallisissa ja kuntien välisen yh­teis­toi­min­nan toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja tulee olla se­kä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisestä syys­tä muuta johdu. Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä eli lain mukaan kiintiön on toteuduttava sekä varsinaisten että va­ra­­sen­ten kohdalla.

 

 Kuntalain 32 §:n mukaan toimielimen jäsenet valitaan valtuuston toi­mi­kau­dek­si, jollei valtuusto ole päättänyt lyhyemmästä toimikaudesta. Pyhännän kun­nan hallintosäännön 7 §:n mukaan kunnanhallituksen toimikausi on kak­si vuotta. Toimikausi alkaa tai päättyy valtuutettujen toimikauden vaih­tues­sa.

 

 Kuntalain 32 §:n mukaan valtuusto valitsee jäseniksi valituista toimielimen pu­heen­joh­ta­jan ja tarpeellisen määrän varapuheenjohtajia. Heidät valitaan sa­mas­sa vaalitoimituksessa.

 

 Nyt valittavan kunnanhallituksen toimikausi päättyy 31.5.2025

 

 

 

Esittelijä kunnanjohtaja Ismo Mäkeläinen  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää, että valtuusto valitsee toimikaudeksi 2023-2025 kun­nan­hal­li­tuk­seen seitsemän jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen va­ra­­se­nen. Kunnanhallitus esittää edelleen, että valtuusto valitsee kun­nan­hallituksen jäsenten keskuudesta puheenjohtajan ja varapuheenjohtajat.

 

 

  

Päätös Hyväksyttiin 

 

 

 

Kunnanvaltuusto 17.04.2023 § 27  

114/00.00.01.01/2022  

      

 

Päätös Valtuusto valitsi yksimielisesti kunnanhallitukseen toimikaudeksi 2023-2025 jäsenet ja heille henkilökohtaiset varajäsenet seuraavasti:

 

 jäsen  henkilökohtainen varajäsen

 Matti Konola  Satu Rimpeläinen

 Jukka Puurunen Pentti Arbelius

 Terhi Korsulainen Iiris Ruotsalainen

 Erika Huovinen Marjut Leiviskä

 Tarja Kyllönen Sirpa Piippo

 Sami Kamula Matias Kamula

 Sami Pellikka Jarno Matikainen  

   

 

 

 Valtuusto valitsi yksimielisesti kunnanhallituksen puheenjohtajaksi Matti Konolan,  I varapuheenjohtajaksi Jukka Puurusen ja  II varapuheenjohtajaksi Terhi Korsulaisen.