Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pyhännän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.pyhanta.fi:443/D10_Pyhanta/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhanta.fi:443/D10_Pyhanta/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 14.11.2022/Pykälä 51


 

 

Tuloveroprosentti 2023

 

Kunnanhallitus 31.10.2022 § 150 

 

 

 

Valmistelija Henkilöstö- ja talousjohtaja Sari Mannermaa

 

Valtuustojen tulee kuntalain 111 §:n mukaisesti päättää kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä. Verotusmenettelystä annetun lain 91 a §:n mukaan kunnan tulee ilmoittaa seuraavan vuoden veroprosentit Verohallinnolle viimeistään edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä.

 

Sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastustoimen järjestämisvastuu ja siten niiden kustannukset siirretään kunnilta hyvinvointialueille. Tämän takia kuntien tuloja siirretään valtiolle, joka rahoittaa hyvinvointialueiden toimintaa. Merkittävä osa tulojen siirtoa tehdään kunnallisveron kautta. Ansiotuloverotukseen tehtävät muutokset toteutetaan niin, että niillä on mahdollisimman vähän vaikutusta verovelvollisten verotuksen tasoon. Näin ollen kaikkien Manner-Suomen kuntien tuloveroprosentteja alennetaan yhtä paljon: 12,64 prosenttiyksikköä. https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2022/20220702

 

Pyhännän kunnan tuloveroprosentti v. 2022 on 19,75%.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Ismo Mäkeläinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle että se vahvistaa vuoden 2023 tuloveroprosentiksi 7,11%.

 

Päätös Hyväksyttiin.

 

 

Kunnanvaltuusto 14.11.2022 § 51  

89/02.03.01.00/2022  

  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se vahvistaa vuoden 2023 tuloveroprosentiksi 7,11%.

 

Päätös Hyväksyttiin.