RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhanta.fi:443/D10_Pyhanta/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.03.2026/Pykälä 47
Lautakuntien ja viranhaltijoiden pöytäkirjat
Kunnanhallitus 16.03.2026 § 47
Alla olevassa luettelossa mainitut lautakunnat ja viranomaiset ovat
jättäneet kunnanhallitukselle pöytäkirjat kuntalain 92 §:n sekä kunnan hallintosäännön 36 § mukaisia toimenpiteitä varten.
Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa kuntalain 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.
Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:
1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita;
2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen asioita;
3) 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat.
Lautakuntien pöytäkirjat:
Kunnanjohtajan viranhaltijapäätökset:
§ 1 Kuntatodistuksen nostaminen
§ 1 Kunnantalo suljettu 20.2.2026
§ 1 Internet sivutilan hankinta ja sivujen päivittäminen
§ 1 Kunnantalon oven kiinniolo viikolla 10
§ 2 Kuntatodistuksen nostaminen
§ 2 Etuosto-oikeuden käyttämättä jättäminen 630-404-6-30 KISSAKOSKI
§ 3 Etuosto-oikeuden käyttämättä jättäminen 630-403-36-3 Lamujoki
vs. henkilöstö- ja talousjohtajan viranhaltijapäätökset:
§ 25-29 Kylätalkkari-palvelusetelin myöntäminen
Sivistysjohtajan viranhaltijapäätökset:
§ 2 Matematiikan, kemian ja fysiikan lehtorin viransijaisuus 16.3. - 30.5.2026
Esittelijä
Päätösehdotus Päätetään, ettei kunnanhallitus ota käsiteltäväkseen em. lautakuntien eikä muiden viranomaisten pöytäkirjojen mukaisia päätöksiä.
Päätös Hyväksyttiin.