RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhanta.fi:443/D10_Pyhanta/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.03.2026/Pykälä 44
Valtuustoaloite vuosittaisesta uudenvuoden ilotulituksesta
Kunnanhallitus 09.02.2026 § 28
Valmistelija tietohallintosihteeri Anna Similä
Kunnanvaltuusto on lähettänyt valmisteltavaksi valtuustoaloitteen vuosittaisesta uudenvuoden ilotulituksesta. Aloitteen sisältö on seuraava:
”Tausta:
Pyhännällä on jo monien vuosien perinne yleisestä ilotulituksesta uudenvuodenjuhlassa. Välillä on jäänyt joku vuosi väliin, mikä on aina ruukannut jäädä harmittamaan useita kuntalaisia. Tapahtuma lienee järjestettäessä ollut kunnan vetovoimaisin tapahtuma, joka on vetänyt runsaasti yleisöä myös naapurikunnista. Valitettavasti vuosien 2025 ja 2026 vaihteessa Pyhännällä jäi taas ilotulitus järjestämättä.
Aloite:
Pyhännän kunta velvoitetaan järjestämään yleinen ilotulitus aina uudenvuodejuhlassa ja tähän varataan aina tarvittava määräraha. Asiasta päätettäessä on syytä päättää nimenomaan vuosittain järjestettävästä tapahtumasta, jotta kuntalaisille ei jatkossa tule ikävänä yllätyksenä se, että yleistä ilotulitusta ei olekkaan.
Lisäksi todetaan, etä yleinen ilotulitus voi rauhoittaa huomattavasti rakettien ampumista pitkin iltaa ympäri kylää. Ilotulitustapahtuma on siis toteutuessaan omiaan luomaan turvallisemman ja yhteisöllisemmän uudenvuodenjuhlan.”
Esittelijä kunnanjohtaja Yrjänä Samuli
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen sivistyslautakunnan käsiteltäväksi.
Päätös Hyväksyttiin.
Sivistyslautakunta 26.02.2026 § 11
Valmistelija vapaa-ajan ohjaaja Matti Saaranen
Kunnanvaltuusto on lähettänyt valmisteltavaksi valtuustoaloitteen vuosittaisesta uudenvuoden ilotulituksesta. Aloitteen sisältö on seuraava:
”Tausta:
Pyhännällä on jo monien vuosien perinne yleisestä ilotulituksesta uudenvuodenjuhlassa. Välillä on jäänyt joku vuosi väliin, mikä on aina ruukannut jäädä harmittamaan useita kuntalaisia. Tapahtuma lienee järjestettäessä ollut kunnan vetovoimaisin tapahtuma, joka on vetänyt runsaasti yleisöä myös naapurikunnista. Valitettavasti vuosien 2025 ja 2026 vaihteessa Pyhännällä jäi taas ilotulitus järjestämättä.
Aloite:
Pyhännän kunta velvoitetaan järjestämään yleinen ilotulitus aina uudenvuodejuhlassa ja tähän varataan aina tarvittava määräraha. Asiasta päätettäessä on syytä päättää nimenomaan vuosittain järjestettävästä tapahtumasta, jotta kuntalaisille ei jatkossa tule ikävänä yllätyksenä se, että yleistä ilotulitusta ei olekkaan.
Lisäksi todetaan, etä yleinen ilotulitus voi rauhoittaa huomattavasti rakettien ampumista pitkin iltaa ympäri kylää. Ilotulitustapahtuma on siis toteutuessaan omiaan luomaan turvallisemman ja yhteisöllisemmän uudenvuodenjuhlan.”
Esittelijä sivistysjohtaja Tillonen Jannamari
Päätösehdotus Päätösehdotus annetaan kokouksessa
Päätös Sivistyslautakunta päättää että ilotulitusta ei järjestetä vuosittain valtuustoaloitteen mukaisesti. Merkitään pöytäkirjaan että Matti Saaranen poistui asian käsittelyn jälkeen klo 19.10.
Kunnanhallitus 16.03.2026 § 44
17/00.01.06/2026
Esittelijä kunnanjohtaja Yrjänä Samuli
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee asian tiedoksi ja esittää kunnanvaltuustolle valtuustoaloitteen tiedoksi ja loppuun käsitellyksi.
Päätös Hyväksyttiin.