Dynasty tietopalvelu
Pyhännän kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.pyhanta.fi:443/D10_Pyhanta/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhanta.fi:443/D10_Pyhanta/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.01.2026/Pykälä 5


Kokousasian teksti

 

 

Kunnanhallituksen kokousten aikataulu, koolle kutsuminen ja pöytäkirjan nähtävänä pitäminen vuonna 2026

 

Kunnanhallitus 19.01.2026 § 5  

7/00.01.01.03/2026  

 

 

Valmistelija tietohallintosihteeri Anna Similä

 

Pyhännän kunnan hallintosäännön 126 §:n mukaan toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja paikassa. Hallintosäännön 127 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

 

Kunnanhallituksen kokoukset on pidetty pääsääntöisesti maanantai-iltaisin klo 18.00 alkaen kunnantalolla. Kokouskutsut on toimitettu sähköpostitse 4 päivää ennen kokousta ja pöytäkirja on pidetty yleisesti nähtävänä kunnan verkkosivuilla kokousta seuraavana päivänä salaisia asioita lukuunottamatta.

 

Kunnassa on vuoden 2025 otettu käyttöön sähköinen arkisto, jonka myötä on tullut tarpeelliseksi ottaa käyttöön sähköinen pöytäkirjan tarkastaminen alkuvuoden 2026 aikana. Sähköisen prosessin myötä jatkossa on tarpeen varata pöytäkirjan tarkastamiseen kaksi vuorokautta.

 

 

Esittelijä kunnanjohtaja Yrjänä Samuli

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että kokoukset pidetään tarvittaessa, pääsääntöisesti kuukauden 2. maanantaina klo 18.00 alkaen kunnantalolla tai perustellusta syystä hybridi-, etä- tai sähköpostikokouksena. Kokouskutsut toimitetaan sähköpostitse 4 päivää ennen kokousta ja pöytäkirja pidetään nähtävillä kunnan verkkosivuilla toisena päivänä kokouksen jälkeen salaisia asioita lukuunottamatta.

 

Päätös Hyväksyttiin.