Dynasty tietopalvelu
Pyhnnn kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.pyhanta.fi:443/D10_Pyhanta/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhanta.fi:443/D10_Pyhanta/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.10.2025/Pykälä 175


Kokousasian teksti

 

 

Kuntalaisaloite kotihoidontuen kuntalisä

 

Kunnanhallitus 08.09.2025 § 161 

 

 

 

Valmistelija hallintojohtaja Jaana Kostiainen

 

Aloite on luotu Kuntalaisaloite.fi-palveluun 12.8.2025, aloite on julkaistu 13.8.2025 ja aloite on saapunut kuntaan 20.8.2025

 

”Kuntalaisaloite:

 Kotihoidontuen kuntalisä

 

 Pyhännällä on maksuton varhaiskasvatus, kunnan tulisi tarjota oikea
vaihtoehto myös heille, jotka haluavat hoitaa lapsensa itse kotona.

Varhaiskasvatus on kallista, vuonna 2023 alle 2000 asukkaan kunnissa keskimääräinen kustannus vuodessa/lapsi oli 15805e. Päiväkoti on myös kokoajan täynnä, ja kuntalisä voisi olla apu siihen.

Kuntalisää tulisi maksaa 300e/kk kotihoidon tuen piiriin kuuluvasta lapsesta silloin, kun perheen lapset eivät ole kunnallisessa varhaiskasvatuksessa. Sisaruskorotusta tulisi maksaa 100e/kk alle esikouluikäisestä lapsesta.

Kuntalisää ei tulisi maksaa, jos kotiin jäävä vanhempi on kotona jonkun muun syyn vuoksi.”

 

 

Esittelijä kunnanjohtaja Samuli Yrjänä

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää merkitä aloitteen tiedoksi ja saattaa sen sivistyslautakunnan käsiteltäväksi.

 

Päätös Hyväksyttiin. 

 

 

 

Sivistyslautakunta 02.10.2025 § 41 

 

 

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Jannamari Tillonen

 

Pyhännän kunnan varhaiskasvatuspaikkojen täyttyessä, kunnassa oli suunniteltu kodinhoidon tuen kuntalisän kokeiluvuoden käyttöönottoa talousarvion 2026 puitteissa. Elokuussa 2025 kuntaan saapui myös kuntalaisaloite asiaa koskien.

 

Kunnassa on ollut kodinhoidontuen piirissä 29 lasta elokuussa 2025, joista alle kolmevuotiaita oli 13.  Kodinhoidon tuen kuntalisän käyttöönotolla tavoitellaan, että kotona lapsia hoitavia perheitä tuetaan ja varhaiskasvatuksen ryhmiin saadaan mahdollisesti paikkoja vapaaksi kesken toimintakauden kuntaan tuleville sekä jo kunnassa oleville hoitoon siirtyville lapsille. Lisäksi varhaiskasvatuksen työntekijöiden resurssoinnin tarve voi pienentyä. 

 

Esittelijä sivistysjohtaja Jannamari Tillonen

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta ehdottaa kunnanhallitukselle, että Pyhännän kunta varaa vuoden 2026 talousarvioon 60 000 € kodinhoidon tuen kuntalisän käyttöönottoon. Kuntalisä on kokeilumuotoinen vuoden 2026 ajan, jonka jälkeen vaikutuksia arvioidaan uudelleen vuodeksi 2027. Kodinhoidon tuen kuntalisää maksetaan 200 €/kk alle 3-vuotiaasta tuen piirissä olevasta lapsesta ja sisarkorotusta alle esiopetusikäisistä 50 €/kk silloin kuin perheen lapset eivät ole kunnallisessa varhaiskasvatuksessa tai täydentävässä varhaiskasvatuksessa. Kuntalisää ei makseta silloin, kun kotiin jäävä vanhempi on kotona jonkin muun syyn vuoksi.

 

Päätös Hyväksyttiin. 

 

 

 

Kunnanhallitus 13.10.2025 § 175  

13/00.01.06/2025  

 

 

 

Esittelijä sivistysjohtaja Jannamari Tillonen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että Pyhännän kunta varaa vuoden 2026 talousarvioon 60 000 € kotihoidon tuen kuntalisän käyttöönottoon. Kuntalisä on kokeilumuotoinen vuoden 2026 ajan, jonka jälkeen vaikutuksia arvioidaan uudelleen vuodeksi 2027. Kotihoidon tuen kuntalisää maksetaan 200 €/kk alle 3-vuotiaasta tuen piirissä olevasta lapsesta ja sisarkorotusta alle esiopetusikäisistä 50 €/kk silloin kuin perheen lapset eivät ole kunnallisessa varhaiskasvatuksessa tai täydentävässä varhaiskasvatuksessa.

 

Päätös Hyväksyttiin.