RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhanta.fi:443/D10_Pyhanta/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 06.10.2025/Pykälä 24
Pysyvät esteellisyydet
Tarkastuslautakunta 06.10.2025 § 24
40/00.03.01/2022
Muun luottamushenkilön, tilintarkastajan sekä kunnan viranhaltijan ja työntekijän esteellisyydestä säädetään hallintolain 27–30 §:ssä. Esteellisyydellä tarkoitetaan henkilön sellaista suhdetta asiaan tai asianosaisiin, että se vaarantaa hänen puolueettomuutensa yksittäisen asian käsittelyssä. Yleisemmin esteellisyyden aiheuttaa lähisukulaisuus tai asianosaisuus.
Tarkastuslautakunnan jäsenen on perusteltua ilmoittaa tiedossaan olevat ns. pysyvät esteellisyydet tässä vaiheessa. Mahdollisista asiakohtaisista esteellisyyksistä lautakunnan jäsenen tulee ilmoittaa välittömästi sellaisen ilmetessä.
Esittelijä
Päätösehdotus Merkitään tiedoksi tarkastuslautakunnan jäsenten mahdolliset esteellisyydet
Päätös Merkittiin tiedoksi tarkastuslautakunnan jäsenten pysyvät esteellisyydet: Matti Leiviskä on esteellinen As. Oy Pyhännän Tavastkenkää koskevissa asioissa ja Tiia Matikainen Keskusvaalilautakuntaa koskevissa asioissa. Muita pysyviä esteellisyyksiä ei ole tiedossa.            Â