RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhanta.fi:443/D10_Pyhanta/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 29.09.2025/Pykälä 54
Hallintosäännön päivittäminen
Kunnanhallitus 08.09.2025 § 162
Valmistelija hallintojohtaja Jaana Kostiainen
Kunnallinen päätöksenteko perustuu kuntalakiin ja kunnan hallintosäännön määräyksiin. Kuntalain 90 §:n mukaan kunnassa ja kuntayhtymässä on oltava hallintosääntö. Pyhännän kunnan hallintosääntöä on pääasiassa päivitetty tarpeen mukaan esimerkiksi lakimuutosten yhteydessä. Hallintosäännön kokonaisvaltainen tarkastelu nähtiin tarpeelliseksi sekä organisaation että toimintaympäristön muutosten vuoksi.
Päivitetty hallintosääntöluonnos on esityslistan liitteenä. Hallintosääntöluonnoksessa on merkitty punaisella poistettavat kohdat ja vihreällä lisättävät ja muutettavat kohdat.
Esittelijä kunnanjohtaja Samuli Yrjänä
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se hyväksyy liitteen mukaisen Pyhännän kunnan päivitetyn hallintosäännön. Uusi hallintosääntö korvaa nykyisen ja tulee voimaan kunnanvaltuuston päätöksen jälkeen 1.10.2025.
Päätös Hyväksyttiin.
Kunnanvaltuusto 29.09.2025 § 54
102/00.01.01.00/2022
Esittelijä kunnanjohtaja Samuli Yrjänä
Päätösehdotus Valtuusto hyväksyy liitteen mukaisen Pyhännän kunnan päivitetyn hallintosäännön. Uusi hallintosääntö korvaa nykyisen ja tulee voimaan 1.10.2025.
Päätös Hyväksyttiin.