Dynasty tietopalvelu
Pyhännän kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.pyhanta.fi:443/D10_Pyhanta/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhanta.fi:443/D10_Pyhanta/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 18.08.2025/Asianro 151


Kokousasian teksti

 

 

Lautakuntien ja viranhaltijoiden pöytäkirjat

 

Kunnanhallitus 18.08.2025    

   

 

 

Alla olevassa luettelossa mainitut lautakunnat ja viranomaiset ovat

jättäneet kunnanhallitukselle pöytäkirjat kuntalain 92 §:n sekä kunnan hallintosäännön 36 § mukaisia toimenpiteitä varten.

 

Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa kuntalain 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.

 

Ylemmän toimielimen käsiteltäväksi ei kuitenkaan saa ottaa:

 

1) lain tai asetuksen mukaisia lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevia asioita;

 

2) yksilöön kohdistuvia opetustoimen asioita;

 

3) 51 §:ssä tarkoitetulle kuntien yhteiselle toimielimelle siirrettyjä asioita, jos asianomaiset kunnat niin sopivat.

 

Kunnanjohtajan viranhaltijapäätökset:

 Â§ 1/2025 Päätösvallan delegointi vuosiloman ajaksi

 Â§ 3/2025 Kunnantalon sulkeminen 30.6.-27.7.2025

 Â§ 3/2025 Etuosto-oikeuden käyttämättäjättäminen 630-404-45-0

 Â§ 4/2025 Etuosto-oikeuden käyttämättäjättäminen 630-403-21-6

 Â§ 5/2025 Etuosto-oikeuden käyttämättäjättäminen 630-404-51-2

 Â§ 6/2025 Etuosto-oikeuden käyttämättäjättäminen 630-403-20-3               

 Henkilöstö- ja talousjohtajan viranhaltijapäätökset:

 Â§ 2/2025 Työkokemuslisäpäätös

 Â§ 28/2025 Kylätalkkari-palvelusetelin myöntäminen

 

 Hallintojohtajan viranhaltijapäätökset:

 Â§ 1/2025 Kylätalkkari-palvelusetelin myöntäminen

 Â§ 1/2025 Kuntatodistuksen nostaminen

 Â§ 1/2025 Pyhäntä-kalentereiden hankinta 2026

 Â§ 2/2025 Laina KOY Ukonojankartanolle

 Â§ 2/2025 Työllistämislisän myöntäminen

 Â§ 3/2025 Työllistämislisän myöntäminen

 

 

Esittelijä kunnanjohtaja Samuli Yrjänä

 

Päätösehdotus Päätetään, ettei kunnanhallitus ota käsiteltäväkseen em. lautakuntien eikä muiden viranomaisten pöytäkirjojen mukaisia päätöksiä.

 

Päätös