RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhanta.fi:443/D10_Pyhanta/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 18.08.2025/Asianro 147
Kunnanhallitukselle 26.5.2025 esitetty kirjallinen kysymys
Kunnanhallitus 18.08.2025
8/00.01.03.00/2025
Valmistelija kunnanjohtaja Samuli Yrjänä
Pyhännän kunnanvaltuuston kokouksessa 26.5.2025 neljä valtuutettua esitti kunnanhallitukselle kirjallisen kysymyksen, jolla tiedusteltiin Pyhännän kunnan velkojen ja vastuiden kantokykyä, sen sidonnaisuutta asukaslukuun tai verotuloihin. Lisäksi pyydettiin eriteltynä summia tai indeksilukuja sekä ilman tytäryhtiöitä että tytäryhtiöiden kanssa. Lisäksi tiedusteltiin, että mikä on velkamäärän maksimimäärää ja voiko se muuttua.
Kunnan velkamäärällä ei sinänsä ole absoluuttista maksimia. Ratkaisevaa on lainanhoitokate eli riittääkö kunnan tai kuntakonsernin vuosikate rahoituskuluihin ja lainanlyhennyksiin. Lainanhoitokate on vuosikate jaettuna rahoituskuluilla ja lainanlyhennyksillä. Mikäli lainanhoitokate on alle yksi, kassavarat alkavat hiipumaan ja tarvitaan ulkopuolista rahoitusta.
Monet Pyhännän kunnan lainat on otettu rakennuksia varten, joissa on vuokralla yrityksiä tai niillä on taattu kuntakonsernin tytäryhtiöiden lainoja. Mikäli yrityksillä ja tytäryhtiöillä talous on kunnossa ja vuokramaksut toimivat, myöskään kunnalla ei ole huolta. Suuri lainamäärä lisää riskejä erityisesti tilanteessa, jossa kaikki ei menekään suunnitellusti. Tällaisessa tapauksessa kunnan lainanhoitokate voi muuttua nopeasti.
Voidaan myös todeta, että kunnan verotuloilla on vaikutusta lainanhoito katteeseen ja asukasluvulla epäsuorasti veroja maksavien asukkaiden määrän kautta. Velkamäärän maksimimäärä voi siis muuttua verotulojen muuttuessa. Summia ja indeksilukuja, joilla voidaan osoittaa kunnan lainamäärän maksimi, on vaikea määrittää. Kunnan ulkopuolisia varten ottamat lainat ovat kuitenkin selkeä riskitekijä, koska lainaa vasten saatava vuokra voi jäädä tulematta, jos vuokralainen lopettaa toimintansa tai ei muutoin suoriudu velvoitteistaan. Tämä tulee päätöksenteossa ottaa huomioon.
Esittelijä kunnanjohtaja Samuli Yrjänä
Päätösehdotus Kunnanhallitus antaa edellä esitetyn lausunnon valtuustolle vastauksena kunnanhallitukselle esitettyyn kirjalliseen kysymykseen.
Päätös