RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhanta.fi:443/D10_Pyhanta/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhanta.fi:443/D10_Pyhanta/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 30.09.2024/Pykälä 50
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanjohtajan johtajasopimus
Kunnanhallitus 09.09.2024 § 138
Valmistelija vs. henkilöstö- ja talousjohtaja Jaana Kostiainen
Pyhännän kunnanjohtajan virkaan valittu Samuli Yrjänä on aloittanut virassaan 15.5.2024 toimien vt. kunnanjohtajana 31.7.2024 saakka ja kunnanjohtajana 1.8.2024 alkaen.
Kuntalain (410/2015) 42 §:n mukaan kunnan ja kunnanjohtajan on tehtävä johtajasopimus, jossa sovitaan kunnan johtamisen edellytyksistä. Johtajasopimuksen tarkoituksena on selkeyttää poliittisen johdon ja kunnanjohtajan välistä työnjakoa ja sopia yhteisistä pelisäännöistä. Yleensä sopimukseen kirjataan tehtävän hoitamisen edellytyksiin, työn arviointiin ja mahdollisten ristiriitatilanteiden ratkaisemiseen liittyvistä asioista. Johtajasopimukseen voidaan ottaa määräyksiä menettelytavoista, joilla kunnanjohtajan viran hoitamiseen liittyvät erimielisyydet ratkaistaan kuntalain 43 §:ssä tarkoitetun ns. luottamuspulaamenettelyn sijasta. Jos johtajasopimuksessa sovitaan kunnanjohtajalle maksettavasta erokorvauksesta, sopimuksen hyväksyy valtuusto.
Esittelijä kunnanhallituksen puheenjohtaja Matti Konola
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy kunnanjohtajan johtajasopimuksen liitteen mukaisena ja saattaa sen valtuustolle tiedoksi.
Päätös Hyväksyttiin.
Merkitään pöytäkirjaan, että Samuli Yrjänä jääväsi itsensä (osallisuusjäävi) tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Kunnanvaltuusto 30.09.2024 § 50
9/01.01.01.01/2024
Valmistelija vs. henkilöstö- ja talousjohtaja Jaana Kostiainen
Kunnanhallituksen puheenjohtaja ja valtuuston puheenjohtaja ovat neuvotelleet kunnanjohtajan kanssa johtajasopimuksen, jonka kunnanhallitus on hyväksynyt kokouksessaan 09.09.2024 § 138 ja päättänyt tuoda valtuustolle tiedoksi.
Esittelijä kunnanhallituksen puheenjohtaja Matti Konola
Päätösehdotus Valtuusto merkitsee kunnanjohtajan johtajasopimuksen tiedoksi.
Päätös Merkittiin tiedoksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |