RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhanta.fi:443/D10_Pyhanta/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhanta.fi:443/D10_Pyhanta/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.09.2024/Pykälä 140
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Talousarvion 2025 laadintaohjeet
Kunnanhallitus 09.09.2024 § 140
20/02.02.00/2024
Valmistelija vs. henkilöstö- ja talousjohtaja Jaana Kostiainen
Kuntalain § 110 mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi. Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.
Talousarvio- ja suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.
Vuoden 2025 valmistelua varten on laadittu laadintaohje, jolla ohjeistetaan talousarvion laadinta-aikataulusta ja tavoitteista.
Talousarvion laadintaohjeessa on esitetty verotulot pohjautuen elokuun 2024 veroennusteeseen ja valtionosuudet pohjautuen elokuussa 2024 julkaistuihin ennakkollisiin valtionosuuksiin.
Esittelijä kunnanjohtaja Samuli Yrjänä
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä talousarvion 2025 ja taloussuunnitelma 2026-2027 laadintaohjeet.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |