Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pyhännän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.pyhanta.fi:443/D10_Pyhanta/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhanta.fi:443/D10_Pyhanta/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 45



 

 

Nimeämispyyntö esityksiksi Raahen työllisyyslautakunnan jäseniksi

 

Kunnanvaltuusto 10.06.2024 § 45  

72/00.00.01.04/2022  

 

 

Valmistelija vs. henkilöstö- ja talousjohtaja Jaana Kostiainen

 

Valtioneuvosto on päättänyt 22.2.2024 työllisyysalueista. Pyhännän kunta kuuluu Raahen työllisyysalueeseen.

 

Raahen työllisyysalueen yhteistoimintasopimus on hyväksytty kaikissa työllisyysalueen kunnissa helmikuussa 2024. Yhteistoimintasopimuksen kohdassa 3 on todettu mm. siitä että yhteistoiminta-alueen hallinnosta vastaa vastuukunta ja yhteistoiminta-alueen palvelujen järjestämisestä vastaavana, kuntalain (2015/410) 51 §:n mukaisena yhteisenä toimielimenä ja työllisyysalueen työvoimaviranomaisena toimii vastuukunnan työllisyyslautakunta. Työllisyyslautakunta sijoittuu vastuukunnan organisaatiossa kunnanhallituksen alaiseksi toimielimeksi.

 

Yhteisen toimielimen toimintaan sovelletaan vastuukunnan valtuuston hyväksymiä hallintosääntömääräyksiä.

 

Työllisyysalueen palvelujen järjestämistä varten Raahen kaupunginvaltuusto asettaa sopijakuntien yhteisen työllisyyslautakunnan ja valitsee siihen jäsenet ja varajäsenet yhteistoiminta-alueen kuntien ehdotusten perusteella. Puheenjohtajana toimii pysyvästi Raahen kaupungin edustaja, joka valitaan kahden vuoden välein. Lautakunnalla on ensimmäinen ja toinen varapuheenjohtaja, jotka vaihtuvat seuraavalla tavalla. Varapuheenjohtaja vaihtuu vuosittain siten, että toinen varapuheenjohtaja siirtyy ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi ja sopijakunnista seuraavana aakkosista olevasta kunnasta tulee uusi toinen varapuheenjohtaja. Jäsenten valinnassa huomioidaan tasa-arvolain vaatimukset.

 

Yhteistoimintasopimuksen kohdan 4 mukaan: Sopimuskuntien valtuustot valitsevat kukin varsinaisen jäsenen (-jäsenet) sekä varajäsenen (-jäsenet) lautakuntaan valtuuston toimikaudeksi.

 

Ensimmäinen lautakunta toimii elo-syyskuusta 2024 lähtien kunnes 2025 kuntavaalien jälkeen on valittu uusi lautakunta valtuustokaudeksi. Kullakin sopimuskunnalla on työllisyyslautakunnassa yksi jäsen ja yksi varajäsen jokaista alkavaa 5000 asukasta kohti. Jäsenmäärä per sopimuskunta määritetään valintapäätöstä edeltävän vuoden (31.12.) asukasluvun mukaan.

 

Yhteistoimintasopimukseen viitaten Raahen kaupunki pyytää kunnanvaltuustoja nimeämään omat edustajansa ja varaedustajansa työllisyyslautakuntaan 12.6.2024 mennessä.

 

Esittelijä vt. kunnanjohtaja Samuli Yrjänä

 

Päätösehdotus Valtuusto nimeää varsinaisen ja varajäsenen ehdotettaviksi Raahen työllisyyslautakuntaan.

 

Päätös Valtuusto nimesi varsinaiseksi jäseneksi Matti Leiviskän ja varajäseneksi Henri Koskelon ehdotettavaksi Raahen työllisyyslautakuntaan.