RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhanta.fi:443/D10_Pyhanta/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhanta.fi:443/D10_Pyhanta/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 43
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hyvinvointikertomuksen vuosiraportti 2023
Kunnanhallitus 13.05.2024 § 100
Valmistelija hyvinvointikoordinaattori Riikka Teeriaho
Kuntalain (410/2015) mukaan kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä huolehtiminen on kunnan perustehtävä.
Kunnan on raportoitava kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä, niihin vaikuttavista tekijöistä sekä toteutetuista toimenpiteistä valtuustolle vuosittain, minkä lisäksi kerran valtuustokaudessa valtuustolle on valmisteltava laajempi hyvinvointikertomus. Tämä hyvinvointikertomuksen vuosiraportti kuvaa vuoden 2023 tilaa ja vuonna 2023 tehtyjä toimenpiteitä.
Hyvinvointikertomuksen vuosiraportin liitteenä on myös Hyvinvoinnin kuntakortti 2023, joka kuvailee lyhyesti ja tiivistetysti kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tilannetta verrattuna Pohjois-Pohjanmaan tuloksiin. HYTE-kuntakortti toimii myös itsenäisenä asiakirjana.
Esittelijä kunnanjohtaja Ismo Mäkeläinen
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy hyvinvointikertomuksen vuosiraportin 2023 ja esittää sen hyväksyttäväksi kunnanvaltuustolle.
Päätös Esitys hyväksyttiin.
Kunnanvaltuusto 10.06.2024 § 43
128/00.01.02.01/2022
Esittelijä vt. kunnanjohtaja Samuli Yrjänä
Päätösehdotus Valtuusto hyväksyy hyvinvointikertomuksen vuosiraportin 2023.
Päätös Hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |