Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pyhännän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.pyhanta.fi:443/D10_Pyhanta/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhanta.fi:443/D10_Pyhanta/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 08.04.2024/Pykälä 80


2 Tietohallintosihteerin viranhakukuulutus

 

 

Tietohallintosihteerin viran haettavaksi julistaminen

 

Kunnanhallitus 08.04.2024 § 80  

31/01.01.01.01/2022  

 

 

Valmistelija vs. henkilöstö- ja talousjohtaja Jaana Kostiainen

 

Tietohallintosihteerin virassa ei ole ollut viranhaltijaa 26.3.2024 alkaen.

 

Tietohallintosihteeri vastaa kunnan keskusarkistonhoidosta ja mm. tiedonhallintalain ja digipalvelulain tuomien velvotteiden suunnittelusta ja täytäntöönpanosta. Tietohallintosihteeri on hyvin keskeisessä roolissa kunnassa käytössä olevien ohjelmien ja järjestelmien pääkäyttäjänä sekä yhdyshenkilönä digitaalisten palvelujen tarjoajien suuntaan.

 

Kunnassa on parhaillaan työnalla muun muassa sähköisen arkiston suunnittelu, johon tarvitaan tietohallintosihteerin työpanosta. Lisäksi työhön sisältyy sähköisten palvelujen kehittämistä, johon ei muuta henkilöresurssia ole osoitettavissa.

 

Tietohallintosihteerin virka tulee täyttää vakituisena mahdollisimman pian.

 

Esittelijä kunnanjohtaja Ismo Mäkeläinen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää:
1) julistaa tietohallintosihteerin viran haettavaksi ja hyväksyä esitysliitteenä olevan viran hakuilmoituksen.
2) nimetä haastatteluryhmään kunnanjohtajan, vs. henkilöstö- ja talousjohtajan sekä kunnanhallituksen puheenjohtajan. Haastattelut pidetään 29.4.2024.

 

Päätös Hyväksyttiin. 

 

 Merkitään pöytäkirjaan, että kunnanjohtaja Ismo Mäkeläinen liittyi kokoukseen klo 18.10 ennen tämän pykälän käsittelyä.