RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhanta.fi:443/D10_Pyhanta/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhanta.fi:443/D10_Pyhanta/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 02.04.2024/Pykälä 18
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kunnanjohtajan irtisanoutuminen ja eron myöntäminen
Kunnanhallitus 18.03.2024 § 61
Valmistelija vs. henkilöstö- ja talousjohtaja Jaana Kostiainen
Kunnanjohtaja Ismo Mäkeläinen on 14.3.2024 päivätyllä ilmoituksellaan irtisanoutunut kunnanjohtajan virasta siten, että viimeinen virassaolopäivä on 14.5.2024.
Esittelijä kunnanhallituksen puheenjohtaja Matti Konola
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto myöntää Ismo Mäkeläiselle eron kunnanjohtajan virasta siten, että virkasuhteen viimeinen päivä on 14.5.2024.
Päätös Hyväksyttiin.
Kunnanvaltuusto 02.04.2024 § 18
9/01.01.01.01/2024
Esittelijä Kunnanhallituksen puheenjohtaja Matti Konola
Päätösehdotus Valtuusto myöntää Ismo Mäkeläiselle eron kunnanjohtajan virasta siten, että virkasuhteen viimeinen päivä on 14.5.2024.
Päätös Hyväksyttiin.
Merkitään pöytäkirjaan, että kunnanjohtaja Ismo Mäkeläinen poistui kokouksesta tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |