Dynasty tietopalvelu Haku RSS Pyhännän kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://poytakirjat.pyhanta.fi:443/D10_Pyhanta/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhanta.fi:443/D10_Pyhanta/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.08.2023/Pykälä 142


 

 

Hyvitysvaatimus

 

Kunnanhallitus 07.08.2023 § 142  

71/01.01.01.01/2022  

 

 

Valmistelija kunnanjohtaja Ismo Mäkeläinen

 

Henkilöstö- ja talousjohtaja viran täyttäminen

 

 

Pyhännän kunnanhallitukselle osoittamassaan kirjeessä Joel Tölli väittää:

 

Pyhännän kunnan kunnanhallitus on viitekohdassa tarkoitettua virkaa täyttäessään rikkonut naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain (tasa-arvolaki) 8 §:n 1 momentin kohdassa yksi säädettyä syrjinnän kieltoa.

 

Pyhännän kunnan kunnanhallitus on virkaa täyttäessään syrjäyttänyt Joel Töllin selvästi ansioituneimpana hakijana ja valinnut virkaan toista sukupuolta olevan selvästi vähemmän ansioituneen henkilön.

 

Valinta on ollut lainvastainen  liitteenä olevasta Töllin 26.6.2023 Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle toimittamasta valituksesta ilmenevällä tavalla.

 

Tasa-arvolain 11 §:n 1 momentin mukaan se, joka on rikkonut 8 §:ssä säädettyä syrjinnän kieltoa, on velvollinen maksamaan loukatulle hyvitystä.

 

Tasa-arvolain 11 §:n 2 momentissa säädetty hyvityksen enimmäismäärä ei koske ansioituneinta hakijaa.

 

Joel Töllin vaatimukset:

 

      Joel Tölli vaatii, että Pyhännän kunta

1)      maksaa Töllille tasa-arvolain 8 §:n 1 momentin kohdassa yksi säädetyn syrjintäkiellon rikkomisesta yhteensä 20.000 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua tämän kirjeen päiväyksestä lukien sekä

2)      korvaa Töllille aiheutuneet ja vielä aiheutuvat asianajokulut täysimääräisinä myöhemmin toimitettavan laskelman mukaisina.

 

Sovinnollisen ratkaisun mahdollisuus ja jatkotoimet:

 

Joel Tölli on valmis neuvottelemaan hyvityksen osalta sovinnollisesta ratkaisusta. Siinä tapauksessa, että hyvityksestä ei saada aikaan sovinnollista ratkaisua, Tölli on pakotettu viemään asian Oulun käräjäoikeuden käsiteltäväksi.

 

Tölli varaa myös oikeuden esittää hyvitysvaatimuksen lisäksi vahingonkorvausvaatimuksen hänelle jo aiheutuneista ja vielä aiheutuvista taloudellisista vahingoista.

 

 

 

Kunnanhallituksen perustelut:

1)      Kunnanhallitus (kunnanhallituksen kokoukset 3.4.2023 § 66, 25.4.2023 §:t 75-76) ja 5.6.2023 § 98) ei ole rikkonut naisten ja miesten tasa-arvosta annetun lain (tasa-arvolaki) 8 §:n 1 momentin ensimmäistä kohtaa, koska haastattelun, ansiovertailun ja kokonaisarvion perusteella henkilöstö- ja talousjohtajan virkaan on valittu pätevin henkilö KTM Milla Threlfall.

Milla Threlfallilla on työkokemuksen kautta paras näkemys henkilöstö- ja talousjohtajan virkaan liittyvistä tehtävistä sekä prosesseista.

Valintapäätös ei ole siten johtunut sukupuolesta.

2) Valintaprosessissa on noudatettu viranhaltijalain ja perustuslain säännöksiä virkasuhteen ottamisesta ja on toimittu hyvän hallintotavan mukaisesti.

Valinta on tehty virkaan asetettujen pätevyysvaatimusten mukaisesti.

 

  

 

Esittelijä kunnanjohtaja Ismo Mäkeläinen

 

 

Päätösehdotus Yllämainituin perustein kunnanhallitus hylkää kaikki Joel Töllin suorat ja välilliset hyvitysvaatimukset perusteettomina.               

 

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin