RSS-linkki
Kokousasiat:https://poytakirjat.pyhanta.fi:443/D10_Pyhanta/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://poytakirjat.pyhanta.fi:443/D10_Pyhanta/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 31.03.2023/Pykälä 24
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kirjeäänestysasiakirjojen tarkastaminen ja toimittaminen vaalipiirilautakunnalle
Keskusvaalilautakunta 31.03.2023 § 24
97/00.00.00.01/2022
Valmistelija keskusvaalilautakunnan sihteeri Sari Mannermaa
Kirjeäänestysasiakirjojen tarkistamisen osalta huomioon ottamatta jättämisessä noudatetaan, mitä ennakkoäänestysasiakirjojen osalta mainittu.
Näiden lisäksi kirjeäänestys on jätettävä huomioon ottamatta, jos:
- Kirjeäänestyksen lähetekuoreen tehtyjen postitus- tai lähetysmerkintöjen perusteella ei voida varmasti vakuuttua siitä, että kuori on postitettu tai lähetetty ulkomailta.
- Kirjeäänestyksen vaalikuori on sillä tavalla avonainen, että voidaan päätellä avonaisuuden johtuvan jostain muusta kuin kuoren teknisestä toimimattomuudesta, tai on muutoin sellainen, ettei varmasti voida vakuuttua, että äänestys on tapahtunut laissa säädetyin tavoin.
- Kirjeäänestyksen lähetekirjeestä puuttuvat laissa säädetyt läsnä olleiden todistajien allekirjoitukset ja heitä koskevat tiedot.
Kirjeäänestysasiakirjojen tarkastamisen jälkeen keskusvaalilautakunnan on vaalisalaisuus säilyttäen avattava hyväksytyt kirjeäänestyksen vaalikuoret, leimattava niissä olevat äänestysliput ja suljettava leimatut äänestysliput ennakkoäänestyksen vaalikuoriin. Uudelleen kuoritus tehdään äänestysalueittain, jolloin on helppo sijoittaa kunkin äänestysalueen uudelleen kuoritetut kirjeäänet (muiden) ennakkoäänestysten joukkoon asianomaisen äänestysalueen kohdalle. Keskusvaalilautakunnan on kiinnitettävä erityistä huomiota menettelyn turvallisuuteen ja luotettavuuteen.
Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta tarkastaa kirjeäänestysasiakirjat edellä mainitun mukaisesti, leimaa ja kuorittaa uudelleen hyväksytyt kirjeäänestyksenä annetut ennakkoäänet ja lisää ne vaalipiirilautakunnalle toimitettavien vaalikuorten joukkoon.
Päätös Keskusvaalilautakunta tarkasti määräaikaan mennessä saapuneet kirjeäänestysasiakirjat. Kirjeäänestysasiakirjoja saapui 1 kappaletta.
Keskusvaalilautakunta hyväksyi kirjeäänestyksenä saapuneen ennakkoäänen. Äänestyslippu kuoritettiin uudelleen ja sijoitettiin muiden ennakkoäänten joukkoon vaalipiirilautakunnalle toimitettavaksi. Äänioikeusjärjestelmään ja vaaliluetteloon tehtiin jälkikirjaus.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |